sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Banaaniraakakakku

Moikka! Innostus raakaleivonnaisten tekoon syttyi uudestaan kahdesta syystä: tehokkaammasta blenderistä (joka hankittiin jo vähän aikaa sitten) ja kirpparilta löytyneestä Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjasta. Kirjaa selaillessa oli melkein mahdoton päättää, mitä haluaisin kokeilla ensimmäiseksi. Hedelmäkorissa kuitenkin mustui pari banaania, jotka päätin hyödyntää tämän banaanikakun tekemiseen. Parissa kuvassa vilahtaa myös epämääräinen kökkäre kokeilemaani cashewkermaa, jonka reseptiä en ainakaan sellaisenaan tänne vielä julkaise (koostumuksesta tuli aivan liian kiinteää), mutta ehkä sitten myöhempien kokeilujen jälkeen. :-)
En usko raakaruoan ehdottomaan paremmuuteen, mutta raakaleivonnaisten tekeminen on mielestäni hauskaa ja palkitsevaa - kunhan on tehokas blenderi tai sauvasekoitin. Ja kukapa voisi vastustaa ajatusta hyvän mielen kakusta, jota voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikka aamupalaksi? ;-)
Resepti on gluteeniton, maidoton ja vegaaninen. Muuntelin reseptiä hieman kaapin sisällön mukaan ja vaihdoin hunajan kasviperäiseen makeuttajaan.
 Banaaniraakakakku
(8-10 annosta)

Pohja
2½ dl kuorettomia manteleita
 2½ dl kookosrouhetta
1 dl rusinoita (tai kuivattua marjasekoitusta)
ripaus suolaa
1 rkl sulatettua kookosöljyä
Täyte
2 kypsää banaania
2 dl cashewpähkinöitä (liotettuna vähintään tunnin ajan)
4 rkl agavesiirappia
½ sitruunan mehu
5 rkl sulatettua kookosöljyä
½ tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
Koristelu
kookoshiutaleita

Laita pohjan ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Vuoraa pieni (n. 18 cm) irtopohja leivinpaperilla. Painele taikina vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Laita täytteen aineet blenderiin ja sekoita kunnes massa on tasaista ja kuohkeaa.

Kaada täyte vuokaan ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään kolmen tunnin ajan. Raakaleivonnaiset ovat kuitenkin parhaimmillaan seuraavana päivänä, joten kakku kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Koristele kookoshiutaleilla.