sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulutortut ja maailman lehtevin taikina

Heippa! On taas se aika vuodesta, kun kyökin puolelta leviää kanelin ja jouluisten mausteiden tuoksu. Se aika, kun raikkaat kesäherkut vaihtuvat täyteläisiksi ja suklaisiksi. Se aika, kun tehdään vuoden ensimmäiset joulutortut. Kyllä vain, vuoden paras aika on koittanut.
Siitä on ainakin kaksi tai kolme vuotta, kun päätin leipoa joulutorttujen taikinan itse. Ajattelin sen kuitenkin olevan vaivalloista ja aikaavievää, joten lykkäsin asiaa aina seuraavaan jouluun. Nyt päätin viimein korvata vääryyden - ja tiedättekös mitä? Ei se ollut lainkaan vaikeaa. Se oli oikeastaan aika rentouttavaa puuhaa, joka sopii kiireettömään viikonloppuaamuun kuin nenä päähän. ;-)
Alkuperäinen resepti on Pirkan ja sieltä löytyy myös selkeät vaihekuvat taikinan tekoon. Oma versioni on muuten sama, mutta vaihdoin voin maidottomaan margariiniin ja jätin kananmunalla voitelun. Resepti on siis vegaaninen, munaton ja maidoton. Suosittelen kokeilemaan taikinan tekoa tällä ohjeella, sillä lopputulos on kuohkea ja lehtevä.
 Joulutortut ja maailman lehtevin taikina
(12-14 kpl)

Taikina
300 g maidotonta margariinia (kylmää)
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä
Pinnalle
1 prk marmeladia (esim. puolukka-kirsikka)
tomusokeria

Nypi jauhot ja 100 g kuutioitua margariinia murumaiseksi. Lisää vesi nopeasti sekoittaen. Muotoile taikina kelmun sisään levyksi ja anna jähmettyä jääkaapissa tunnin ajan. Voit laittaa taikinan myös pakkaseen, jossa se jähmettyy 10 minuutissa. 

Kauli taikina noin 30 cm x 30 cm:n kokoiseksi levyksi.Viipaloi kylmä margariini ja levitä palat levyn keskelle. Taita taikinan nurkat rasvan päälle. Jauhota taikinaa kevyesti ja kauli taikina ohuemmaksi. Kauli varovasti kulmia kohden, jotta rasva pysyy sisällä. Taita levy kolmeen osaan ja kauli. Taittele kolmeen osaan ja kaaviloi. Taita taikina vuorotellen eri suuntiin. Taita taikina vielä kolmeen osaan ja nosta kelmussa pakastimeen noin 15 minuutiksi.

Toista kauliminen vielä muutamaan kertaan. Leikkaa taikinasta neliöitä ja muotoile tähtitorttujen muotoon. Laita tortut pellille leivinpaperin päälle ja lusikoi niiden keskelle marmeladia. Paista 250-asteessa noin 8-12 minuuttia.

Koristele halutessasi tomusokerilla.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivän vegaaninen brunssi

Heippa! Aamu alkoi tarjoilemalla vegaanista herkkubrunssia ja lahjoja isälle. :-)
Selailin Pirkka-lehteä ja mieleen jäi pyörimään idea kakkuvuokaan tehdystä pannukakusta. Pannari saa juhlavan ja kakkumaisen ulkomuodon - ja se sopii myös pienemmän porukan tarjottavaksi. En ole ennen tehnyt vegaanista pannukakkua, mutta se onnistui yllättävän hyvin. Resepti löytyi Chocochilin blogista. Pannukakun kanssa tarjotaan tietenkin perinteisesti (soija)vispikermaa ja (pika)mansikkahilloa! ♥
Hasselpähkinäinen soodaleipä valmistuu ilman kohottelua ja sopii täydellisesti aamupalapöytään. Reseptin löysin Hyvä terveys -lehdestä, mutta muokkailin reseptiä reilulla kädellä. Leipä paistui täydellisesti ja sanonpa vaan, että tämä leipä pääsi heti luottoreseptien kärkeen! ;-)
Pannukakku kakkuvuoassa

3 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
ripaus suolaa 
½ dl sokeria 
1 dl maustamatonta soijajogurttia 
5dl mantelimaitoamaitoa
maidotonta margariinia



Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää soijajogurtti ja mantelimaito. Anna turvota hetken aikaa.

Voitele ja jauhota kakku- tai piirasvuoka. Kaada vuokaan taikina ja ripottele pinnalle muutama margariininokare. Paista 200 asteessa n. 30 min, siirrä sitten uunin ylätasolle ja paista vielä 10 min. Tällöin pannari saa kauniisti väriä pintaan.

Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, jotta rakenne jähmettyy. Tarjoa esimerkiksi pikahillon ja soijakerman kanssa.
Pikahillo

2 dl kotimaisia pakastemansikoita
2 rkl chiasiemeniä
1 tl vaniljasokeria

Kuumenna kattilassa sulaneet mansikat liemineen. Hämmentele, kunnes mansikat ovat hieman soseutuneet, suunnilleen 5 min. Lisää chiasiemenet ja vaniljasokeri. Kaada puhtaaseen lasipurkkiin tai kulhoon. Anna jähmettyä ja jäähtyä ennen tarjoilua.

 
 Mangojäätelö
(2 annosta)

1 pss (300 g) pakastemangoa
1 dl soijakermaa vaahdotettuna (loput pannareiden kanssa tarjottavasta)
ripaus piparkakkumaustetta tai kanelia

Sekoita blenderissä jäiset mangopalat, kermavaahto ja mausteet. Anna blenderin käydä, kunnes seos on silkkistä ja kaikki mangot ovat muussaantuneet.
 Lusikoi laseihin ja tarjoile esimerkiksi raakasuklaan kanssa.
Hasselpähkinä-soodaleipä

4½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1½ dl hasselpähkinöitä karkeana rouheena
2½ dl makeuttamatonta mantelimaitoa
½ dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi.
Muotoile taikinasta jauhotetulla pöydällä pyöreä limppu.
Paista 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 min.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Härkislihapiirakka

Heippa! Pirkka-lehdessä oli eri aikakausien perinneruokia ja -leivonnaisia, joista yksi oli lihapiirakka. Halusin heti leipoa kyseistä herkkua - tosin ilman lihaa ja kananmunaa. Täytteeksi valikoitui soijan sijaan kotimainen Härkis-valmiste, joka on ollut meidän keittiössä ahkerassa käytössä. ''Tästä tulee ihan mieleen lapsuuden herkku, sellainen jota mummo aina teki!'' Oli ensimmäinen kommentti, jonka piirakasta sain. ;-)
Piirakassa on lehtevä taikinakuori ja reilusti Härkis-riisitäytettä. Alkuperäisessä reseptissä täytteen päällä käytettiin keitettyä kananmunaa, jotka voisi halutessaan korvata vaikkapa tofulla ja mustasuolalla. Piirakka on kuitenkin ruokaisa ilmankin. Oikaisin käyttämällä valmista lehtitaikinaa, mutta halutessaan taikinan voi valmistaa itse.
 Härkislihapiirakka
(pellillinen)

Pohja
1 ptk (500 g) lehtitaikinalevyjä (esim. Pirkka)
Täyte
3/4 dl puuroriisiä
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
2 tl öljyä
1 iso sipuli
1 pkt (250 g) Härkistä 
½ tl suolaa
mustapippuria, maustepippuria
1 dl kasvikermaa (esim. Alpro)
Voitelu
öljyä, vettä

Keitä riisi fondilla maustetussa vedessä, noin 15 min. Valuta ylimääräinen vesi.

Kuutioi sipuli ja paista hetki pannulla öljyssä. Lisää Härkis ja mausteet. Ota pannu levyltä ja anna jäähtyä hetki. Lisää riisit ja ruokakerma. 

Kauli taikina kevyesti jauhotetulla pöydällä suorakulmaiseksi levyksi. Levitä täyte toiselle puolelle levyä ja nosta toinen puoli kanneksi. Nosta pellille ja painele reunat hyvin haarukalla. Pistele pintaan muutama reikä haarukalla. Voitele vesi-öljyseoksella. 

Paista 200 asteessa, uunin alatasolla, noin 30 min.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vegaaninen kurpitsapiirakka

Heippa! Halloweenin hengessä leivoin perinteisesti kurpitsapiirakkaa. Tämän vuoden resepti eroaa hieman aikaisemmista, sillä se on vegaaninen ja lisäsin pähkinärouhetta tuomaan piirakkaan purutuntumaa. Kurpitsapiirakan täyte on itsessään melko miedon makuinen, mutta mausteinen pohja on tämän reseptin juju. Suosittelen kokeilemaan!
 Vegaaninen kurpitsapiirakka 
(8-10 annosta)

Täyte
1,8 kg kurpitsaa (kotimaista)
400 g (1 prk) Yosan maustamatonta jukurttia
½ dl perunajauhoja
1 tl suolaa
2-3 tippaa vanilja-aromia
½ dl ruokokidesokeria (luomu) 
Taikina
2½ dl jauhoja
0,25 tl leivinjauhetta
1½ tl kanelia
1 tl jauhettua muskottipähkinää
(½-1 tl jauhetttua neilikkaa)
½ dl sokeria
4 rkl kylmää margariinia paloina (esim. Keijun sininen)
½ dl vettä
Koristelu
kaakaojauhetta
Pähkinärouhe
1 dl pekaanipähkinöitä
1 rkl ruokokidesokeria
½ tl kanelia
Kuori kurpitsa ja poista malto. Kuutioi kurpitsa. 190 asteisessa uunissa laakeassa uunivuoassa reilu tunti. Kääntele välillä. Soseuta ja nosta jääkaappiin jäähtyneenä.
Voitele ja jauhota pyöreä piirakkavuoka. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon ja lisää sekaan sokeri ja mausteet. Nypi joukkoon margariini ja lisää lopuksivesi . Muotoile palloksi ja kauli jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Siirrä vuokaan ja anna seistä jääkaapissa peitettynä puoli tuntia.
 
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita kurpitsasose isossa kulhossa jukurttiin ja perunajauhoihin. Lisää joukkoon suola, vanilja-aromi ja ruokokidesokeri. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 30-45 min, kunnes täyte on hyytynyt.

Koristele jäähtynyt piirakka kaakaojauheella. Tein paperista sabluunan ja sirottelin pinnalle kaakaojauhetta. 
 
Rouhi pekaanipähkinät karkeaksi rouheeksi. Kuumenna pannulla sokerin ja kanelin kanssa. Kääntele ja paahda, kunnes pähkinät ovat saaneet hieman väriä. Varo polttamasta. Ripottele piirakan reunoille

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vadelma-suklaaraakakakku

Heippa! Edellisen raakakakun leivonnasta oli jo vierähtänyt aikaa, joten päätin laittaa taas blenderin surisemaan. Halusin leipoa jotain suklaista, mutta mikä sille sopisikaan pariksi? Suklaan ja mintun yhdistelmä on lähestulkoon täydellinen, mutta se on jo kokeiltu raakakakussa. Niinpä päädyin yhdistämään täyteläisen tumman suklaan pariksi kirpeää vadelmaa.Tässä kakussa yhdistyy rapean pähkinäinen suklaapohja, täyteläinen suklaa- ja kirpsakkavadelmatäyte. Päälle vielä raakasuklaata, niin ei voi mennä pieleen.
Resepti on vegaaninen, maidoton, munaton, viljaton ja sokeriton. Toisin sanoen terveellinen, mutta silti herkullinen. Täydellinen herkku syyspäivän kahville tai vaikka aamupalaksi!
Vadelma-suklaaraakakakku
(n. 8 palaa)

Pohja
100 g cashewpähkinöitä liotettuna (yön yli tai muutaman tunnin ajan)
8 kivetöntä taatelia
2 rkl kookosöljyä sulatettuna
½ dl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
Täyte
2 rkl Psylliumjauhetta
1 prk jääkaappikylmää kookosmaitoa
2 rkl kookosöljyä sulatettuna
pari tippaa vanilja-aromia
3 rkl makeutusta (esim. agavesiirappia)
200 g kotimaisia pakastevadelmia
1 dl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
Koristelu
3 rkl kookosöljyä
3 rkl raakakaakaojauhetta

Murusta cashewit ja taatelit pienissä erissä blenderissä. Tällöin massasta tulee hienompaa, mutta rouheisuutta saa jäädä purutuntumaksi. Lisää loput pohjan aineet ja painele 18 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Anna tekeytyä hetken aikaa jääkaapissa.

Laita psyllium likoamaan kookosmaidon nestemäisen osan kanssa (säästä loput täytteeseen).
Sekoita blenderissä kookosmaidon jähmettynyt osa, kookosöljy, vanilja-aromi,makeutus ja turvonnut psyllium. Lusikoi puolet täytteestä kulhoon. Kaada blenderiin vadelmat ja surauta tasaiseksi.
Sekoita kulhon massaan raakakaakaojauhe ja suola. 

Levitä pohjan päälle suklaatäyte. Levitä päälle varovasti vadelmatäyte. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan ennen vuoan irrottamista. 

Sulata kookosöljy vesihauteessa. Sekoita joukkoon raakakaakaojauhe. Lusikoi kakun pinnalle koristeeksi ja anna jähmettyä hetki ennen tarjoilua.
 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Riisipiirakat ja tofumunavoi

Heippa! Riisipiirakoilla on ihan suotta työläs maine, sillä puuro keittyy kuin itsestään ja pohjan vaivaa muutamassa minuutissa. Rypytyksessä voi laittaa luovuuden peliin ja tehdä piirakoita, joissa näkyy kädenjälki ja kotitekoisuus. Lopputulos on taatusti kaiken vaivan arvoinen!
Sain idean munattomaan munavoihin Chocochili-blogista, tai ainakin lopullisen sysäyksen musta suolan ostamiseen. Musta suola (Kala Namak) muistuttaa hämmästyttävän paljon kananmunan makua, johtuen suolan rikkipitoisuudesta. Omani tilasin Vegekaupasta, mutta kyseistä tuotetta pitäisi löytyä ainakin ekokaupoista.
Resepti on vegaaninen, maidoton ja munaton.
 Riisipiirakat
(n. 12 kpl)
 
Täyte
2 dl vettä
1 dl tummaa puuroriisiä
7,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
½ tl suolaa
Pohja
1,5 dl vettä
3/4 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja
3 dl (täysjyvä)ruisjauhoja
1 rkl rypsiöljyä
Voitelu
margariinia, vettä
 
Valmista ensin puurotäyte: Kiehauta vesi pinnoitetussa kattilassa. Lisää riisi  ja anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes vesi on imeytynyt riisiin (n. 10 min). Lisää mantelimaito, margariini ja suola, anna hautua miedolla lämmöllä n. 40-50 min. Anna jäähtyä.
 
Sekoita vesi, suola, öljy ja jauhot. Vaivaa sileäksi ja kiinteäksi.
 
Kauli taikina kevyesti ruisjauholla jauhotetulla pöydällä ½ cm:n levyksi. Ota levystä ympyröitä esim. lasin avulla. Pinoa pyörylät lautaselle ja peitä kelmulla, jotteivat ne kuivu.
Kauli pyörylöistä ohuita pyöreitä tai soikion mallisia pohjia. Laita lautaselle, ripottele väliin ruisjauhoa ja kasaa loput pohjat päällekäin. Peitä kelmulla täyttämisen ajaksi.
 
Lusikoi pohjalle n. 1 rkl puurotäytettä. Rypytä reunat peukaloilla ja etusormilla. Aseta piirakat leivinpaperoidulle pellille. Paista 250-270 asteessa n. 15 min.
 
Voitele piirakat sulatetulla margariinilla, johon on sekoitettu vettä. 
 
Tofumunavoi

½ pkt (150 g) maustamatonta tofua
100 g maidotonta margariinia
1 tl mustaa suolaa

Murusta valutettu tofu haarukalla. Sekoita joukkoon pehmeä margariini ja musta suola. Tarjoile riisipiirakoiden kanssa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kanelikierteet

Tällä viikolla vietettiin kansainvälistä korvapuustipäivää, joten oli taas hyvä syy leipoa pullaa. Meillä korvapuusti on se herkku, joka katoaa parempiin suihin alta aikayksikön. Leivonkin siis usein pullaa korvapuusteina, pitkona tai piirakan pohjana. Tällä kertaa mielessä pyöri cinnamon bun -tyylinen, amerikkalaisempi versio korvapuusteista. Näitä kehuttiin moneen otteeseen pehmeiksi ja jopa taivaallisiksi. :-)
Tein kanelikierteet muffinivuokaan, jotta niiden muoto pysyisi paremmin kasassa. Täytteessä on reilusti kanelia, sokeria ja margariinia. Resepti on vegaaninen, munaton ja maidoton.
  Kanelikierteet
(12 kpl)
 
Taikina
2,5 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1 dl sokeria
½ pkt hiivaa
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
6-7 dl jauhoja
100 g maidotonta margariinia sulatettuna
Täyte
maidotonta margariinia pehmennettynä/sulatettuna
kanelia
sokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja suola.
Alusta jauhot taikinaan desi kerrallaan. Taikina saa jäädä hieman löysäksi, sillä silloin pullat ovat mehevämpiä. Lisää lopuksi margariini. Alusta kimmoisaksi. Kohota liinan alla n. 40 min. 
 
Vaivaa ilmakuplat pois jauhotetulla alustalla. Kauli taikina suorakaiteen malliseksi levyksi.  Levitä täytteeksi reilusti kanelia, sokeria ja margariinisulaa. Rullaa levy napakaksi rullaksi.
Leikkaa rulla tasaisiksi paloiksi (10-12 palaa). Asettele palat siistimpi leikkauspinta ylöspäin muffinivuoan syvennyksiin. Kohota liinan alla n. 30 min. Paista 225 asteessa 10-15 min.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pretzelit

Heippa! Päätin lauantaina, että oli jo korkea aika kokeilla pretzeleiden leipomista. Kyseessä on siis saksalainen rinkeli, jonka päälle ripotellaan suolarakeita. Omani eivät ihan rinkeleitä muistuta, mutta maussa ei sen sijaan ole vikaa. ;-) Löysin ohjeen Pirkka-lehdestä. Alkuperäinen ohje ja tarkemmat vaihekuvat täältä.
 Pehmeät pretzelit
(8 kpl)

Taikina
2,5 dl lämmintä vettä
½ ptk hiivaa (tuore)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl sulatettua maidotonta margariinia
5-6 dl vehnäjauhoja
Soodaliemi
5 dl vettä
4 rkl ruokasoodaa
Pinnalle
karkeaa suolaa
75 g maidotonta margariinia sulatettuna

Liota hiiva ja sokeri lämpimään veteen. Kun hiiva kuplii, lisää suola ja margariini.

Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikinasta muodostuu pehmeä pallo. Vaivaa taikinaa noin 10 min. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Valmista ruokasoodaliuos keittämällä vettä ja lisäämällä joukkoon ruokasooda. Anna liuoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Jaa kohonnut taikina kahdeksaan osaan ja pyöritä osat noin 40 cm pitkiksi tangoiksi. Pyöräytä tangot ensin hevosenkengän muotoon, kierrä päät toistensa ympäri ja taita rinkelin päälle sydämen muotoon.

Kasta pretzelit ruokasoodaliuokseen pariksi minuutiksi ja nosta sitten varovasti leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Ripottele märkien pretzelien päälle karkeaa suolaa.

Paista pretzeleitä 250 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes niiden pinta on saanut kauniisti väriä.

Voitele pretzelit margariinisulalla heti uunista ottamisen jälkeen.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vegaaninen Härkispitsa

Moikka! Joko olette kokeilleet Härkistä? Meillä sitä on kulunut useampi pakkaus, ihan parin viime viikon sisällä. Härkiksen hyvä puoli on, että sitä on saatavilla runsaammin kuin toista saman kaltaista valmistetta, Nyhtistä. Kyseessä on siis kasvisvaihtoehto pulled porkille - joka tekee vaikutuksen vaikka vannoutuneeseen lihansyöjäänkin!
Kaverilla oli viikonloppuna juhlat, joihin vieraat toivat tarjottavia nyyttärihengessä. Mielessä oli pyörinyt pitkän aikaa idea Nyhtiksen tai Härkiksen soveltamisessa leivonnassa. Tässä pitsassa onkin reilusti Härkistä, vegaanista juustoraastetta ja vihanneksia. Katosivat parempiin suihin alta aikayksikön! Suosittelen testaamaan, vaikka kuvat eivät ehkä teekään tälle herkulle oikeutta. ;-)
  Vegaaninen Härkispitsa
(pellillinen)
Pohja
2 dl vettä
25 g hiivaa
½ tl suolaa
3- 3½ dl vehnäjauhoj
3 rkl öljyä
Täyte
1prk (390 g) tomaattimurskaa
1 pss (200 g) herne-maissi-paprikasekoitusta (pakaste)
1 pkt (250 g) Härkistä 
Violifen pizzajuustoa raasteena
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa, mustapippuria
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot desi kerrallaan. Alusta lopuksi joukkoon öljy, ja anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
Kauli taikinasta ohut pellin kokoinen pohja leivinpaperin päällä. Nosta pellin päälle. Kohota peitettynä 15-20 min.
Levitä tomaattimurska pitsan päälle. Ripottele pinnalle vihannekset ja Härkis. Lisää juustoa maun mukaan. Ripottele pinnalle mausteet.
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syksyinen vegaanibrunssi

Heippa! Isä täytti tänään vuosia, joten järjestin sen kunniaksi pienen brunssin, lahjoja tietenkään unohtamatta. Tällä kertaa teemana oli vegaanisuuden lisäksi sesongin herkut - puolukka ja kesäkurpitsa. Metsät ovat pullollaan kirpeitä puolukoita, joista voi leipoa raikkaita herkkuja. Kesäkurpitsaa saa puolestaan edulliseen hintaan kaupoista, mikäli ei ole sattunut niitä itse kasvattamaan. Omalta kasvimaalta tuli tänä vuonna niin runsas kesäkurpitsasato, että on täytynyt keksiä erilaisia leivonnaisia ja ruokia niiden käyttämiseen. Siltikin osa on viety kavereille ja tuttaville. :-) Kaikki reseptit ovat vegaanisia, munattomia ja maidottomia.
 Puolukka-kinuskitäytekakku
(8-10 palaa)

Pohja
2 rkl psylliumia + 1 dl vettä
 2 dl sokeria
2 dl soijajukurttia
1 tl vaniljasokeria
2 dl jauhoja
Täyte
2 rkl psylliumia + 1 dl puolukkamehua
2 dl (1 prk) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Planti)
2 rkl sokeria
2 dl puolukoita soseutettuna
Kostutus
puolukkamehua
Kinuski
2 dl kauravispikermaa (Planti)
2 dl fariinisokeria
Kuorrutus
1 prk (2,5 dl) soijavispikermaa (Alpro)
2 rkl tomusokeria
Koristelu
puolukoita

Liota psyllium veteen ja anna turvota hetken aikaa. Vaahdota psyllium ja sokeri kuohkeaksi. Lisää soijajukurtti, vaniljasokeri ja jauhot. Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (18 cm). Paista 175 asteessa noin tunti.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Liota psyllium mehuun ja anna turvota. Vaahdota vaniljakastike kuohkeaksi. Sekoita vaahtoon soseutetut puolukat, psyllium ja sokeri. 

Vuoraa irtopohjavuoan reuna leivinpaperilla ja aseta alimman kakkulevyn ympärille. Kostuta kevyesti ja levitä pinnalle puolet täytteestä. Nosta toinen levy päälle, kostuta ja levitä päälle loput täytteestä. Nosta ylin levy kanneksi ja kostuta. Anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan, mielellään yön yli.

Laita kattilaan kauravispikerma ja fariinisokeri. Plantin kauravispi on aluksi kiinteää, mutta sulaa nestemäiseksi. Anna kinuskin poreilla noin 15 minuuttia, kunnes koostumus on riittävän kiinteää. Irrota vuoan reunut ja leivinpaperi kakun ympäriltä. Lusikoi kinuski pinnalle ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Vaahdota soijavispikerma kuohkeaksi. Lisää sekaan tomusokeri ja jatka vaahdottamista hetken aikaa. Levitä kermaa reilu kerros kakun reunoille. Pursota loput kakun pinnalle tähtityllalla. Koristele puolukoilla.
 Puolukka-kookossmoothie
(2 pientä tai 1 iso)

 Smoothie
2 dl puolukoita
2 dl Alpron kookosjukurttia
1 rkl sokeria tai muuta makeuttajaa
Koristelu
puolukoita
kuivattuja kookoslastuja

Mittaa puolukat, jukurtti ja makeutus tehosekoittimeen. Blendaa tasaiseksi. Kaada laseihin ja koristele.
 Kesäkurpitsasämpylät
(9 kpl)

Taikina
 1 kesäkurpitsa
1/4 pkt hiivaa
3 dl soijamaitoa tai vettä
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1 dl auringonkukansiemeniä
n. 4 dl jauhoja
 
 Raasta kesäkurpitsa. Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää öljy, suola, kesäkurpitsaraaste ja auringonkukansiemenet. Sekoita taikinaan jauhot desi kerrallaan. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Alusta kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla vähintään tunnin ajan.
Jaa taikina hyvin jauhotetulla pöydällä 9 samaan kokoiseen palaan. Muotoile pyöreiksi sämpylöiksi ja asettele leivinpaperoidulle pellille. Kohota liinan alla 10-15 min.
Ripottele pinnalle auringonkukan siemeniä ja paista 225 asteessa n. 30 min. Tarjoile avocadotahnan ja tuoreiden vihannesten kanssa.
 Avocadotahna

2 pientä avocadoa 
2 rkl sitruunamehua
½-1 tl suolaa
½-1 tl mustapippuria

Halkaise avocadot terävällä veitsellä. Napauta veitsen terä kiveen ja nosta pois. Kaavi hedelmäliha lusikalla tehosekoittimeen. Blendaa tasaiseksi sitruunamehun ja mausteiden kanssa. Lisää mausteita tarvittaessa.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omenapiirakka

Heippa! Ilmassa alkaa olla jo selkeästi syksyn tuntua ja ensimmäisten omenoiden kypsyessä on tietysti aika leipoa omenapiirakkaa. Kanelin ja paistuvien omenoiden tuoksu on olennainen osa syksyä, ainakin jos allekirjoittaneelta kysytään. :-)
Pidän klassikoiden leipomisesta, mutta useimmiten käytän niihin pientä twistiä. Tälläkin kertaa täyte sai uusia makuja vaniljasta ja mantelista. Resepti on vegaaninen, maidoton ja munaton.
Omenapiirakka
(8-10 palaa)

Pohja
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
ripaus suolaa
75 g maidotonta margariinia
½ dl kylmää vettä
Täyte
1 prk (500 g) Alpron mantelijugurttia
½ dl perunajauhoja
1 dl Oatlyn vaniljakastiketta
1 tl vaniljasokeria
½ dl fariinisokeria
Pinnalle
3-5 (koosta riippuen) kotimaista omenaa
1 tl kanelia
1 tl sokeria
 Tarjoiluun
Oatlyn vaniljakastiketta
 
 Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon kuutioitu margariini. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä ohut levy. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Siisti reunat.
 
Sekoita kulhossa täytteen aineet. Sekoita, kunnes täyte on tasaista. Kaada vuokaan pohjan päälle.
 
 Viipaloi omenat ja asettele palat täytteen päälle. Ripottele pinnalle kaneli ja sokeri.

Paista 200 asteessa n. 40 min.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pestotäytteinen boston

Heippa! Tein ensimmäistä kertaa elämässäni pestoa itse, vaikka olenkin tiennyt sen olevan helppoa ja voittavan kauppojen versiot mennen tullen. Innostus lähti tällä kertaa siitä, että halusin tehdä pestotäytteisen bostonkakun, mutten löytänyt kaupasta vegaanista versiota. Vaihdoin pinjansiemenet edullisempiin auringonkukan siemeniin ja parmesaanin jätin suosiolla pois. Tilalle voi halutessaan raastaa vegaanista parmesaania tai pizzajuustoa.
Bostonkakun tapaan leivottu leipä on näyttävä tarjottava, josta palan voi helposti irrottaa syötäväksi. Pestotäyte ja rapeat auringonkukan siemenet tekevät leivästä astetta parempaa tarjottavaa.
Pestotäytteinen boston
(10 sämpylää)

Taikina
1/4 pkt hiivaa
3 dl makeuttamatonta mantelimaitoa tai vettä
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
n. 7½ dl jauhoja
Pesto
1 ruukku basilikaa
½ dl auringonkukan siemeniä
½-1 dl oliiviöljyä
1 tl valkosipulijauhetta (/yksi kynsi)
suolaa, mustapippuria
(50 g vegaanista juustoraastetta)
Koristelu
auringonkukan siemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää öljy, suola ja jauhot desi kerrallaan. Alusta taikina kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla vähintään tunnin ajan.

Soseuta tehosekoittimessa basilika ja auringonkukan siemenet. Lisää tarvittaessa öljyä. Surauta lopuksi joukkoon mausteet ja halutessasi juustoa.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä suorakulmaiseksi levyksi. Levitä päälle pesto ja kieritä napakaksi rullaksi. Jaa rulla kymmeneen osaan ja asettele palat leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Kohota 10-15 min.

Ripottele pinnalle auringonkukan siemeniä ja paista 225 asteessa n. 30 min.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Snickers-raakakakku

Kädet ylös nyt! En haluaisi kehua, mutta olen juuri kehitellyt lyömättömän raakakakun reseptin. Idea ei ole minun, sillä erilaisia versioita Snickers-raakakakuista on netti pullollaan. Oma reseptini syntyi kuitenkin pelkästään fiiliksen pohjalta - ja onneksi syntyikin, sillä tämä on paras koskaan tekemäni kakku! ;-)
Kakun pohjassa maistuvat mantelit, makea taateli ja täyteläinen suklaa. Täyte on puolestaan samettista ja pähkinäistä, sen hyydytysaineena toimii Psyllium ja maapähkinävoi. Psylliumista kirjoittelin jo aikaisemmin, ja sitä löytyy hyvin varustetuista kaupoista edulliseen hintaan. Koko komeuden kruunaa taateleista ja maapähkinävoista tehty kinuski, jota kannattaa valmistaa suosiolla kaksinkertainen määrä. Päälle vielä pähkinöitä ja ripaus suolaa. Kakku on tuhtia ja makeaa, joten pienikin pala riittää taltuttamaan makeanhimon. Valmistin omani 18 cm vuokaan.
Resepti on sokeriton, maidoton, viljaton ja vegaani.
 Snickers-raakakakku
 (5-8 palaa)

Pohja
10 taatelia (kivetöntä ja kuivattua)
100 g cashewpähkinöitä (liotettuna 1-2 h)
 2 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
Täyte
1 prk kookosmaitoa jääkaappikylmänä
2 rkl psylliumia
2 dl sileää maapähkinävoita
3 taatelia
ripaus suolaa
Kinuski
5 taatelia (kivetöntä ja kuivattua)
2 rkl maapähkinävoita
½ dl vettä
Koristelu
maapähkinöitä
ripaus suolaa

Jauha tehosekoittimessa taatelit muutama kerrallaan. Lisää cashewpähkinät osissa, kunnes seos on tasaista. Pieni rouheisuus ei haittaa, sillä se tuo kakkuun purutuntumaa. Lisää loput aineet ja kieräytä tehosekoittimessa. Painele massa leivinpaperilla vuoratun, pienen irtopohjavuoan (18 cm) pohjalle. 
Anna tekeytyä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.

Lusikoi tehosekoittimeen kookosmaidon jähmettynyt osa. Sekoita kulhossa psyllium ja kookosmaidon nestemäinen osa. Anna turvota hetki. Soseuta tehosekoittimessa kookosmaito, maapähkinävoi, taatelit ja suola. Anna laitteen käydä, kunnes koostumus on sileä. Lisää lopuksi psyllium ja sekoita. Kaada täyte vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

Soseuta kinuskin aineet tasaiseksi. Levitä kakun päälle ja ripottele pinnalle maapähkinät ja suola.