sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän brunssi 2017

Heippa! Ensi viikolla on ystävänpäivä, jolloin muistetaan ystäviä ja rakkaita. Pari vuotta sitten otin tavaksi yllättää vanhemmat brunssilla aina ystävänpäivän aikoihin. Nämä ovat juuri niitä pieniä tekoja, joilla voi osoittaa kiitollisuutta - ja saada kaupanpäälle hyvän mielen! ♥
Tällä kertaa brunssilla oli tarjolla munatonta marenkia, mangonicecreamia ja nopeaa soodaleipää. Munaton marenki valmistuu kikherneiden säilykeliemestä ja sokerista! Kuulostaa epäilyttävältä, mutta lopputuloksesta ei huomaa eroa perinteiseen marenkiin. Ysätävänpäivän hengessä marengit saivat punaiset raidat Wiltonin pastaväristä.
Soodaleivän resepti löytyi täältä. Sen vaan sanon, että tämän nopean ja herkullisen leivän tekeminen onnistuu poropeukaloltakin. Itse lukeudun niihin, joilta leivän paistaminen ei onnistu ongelmitta: melkein aina leivän sisus jää raa'aksi.. Niin ei ollut tämän leivän kohdalla! Jos kaipaat tuoretta leipää aamupalapöytään, etkä jaksa odotella tuntia kohotteluun, tämä irlantilainen soodaleipä on vastaus ongelmiin. Leipä on pinnalta täydellisen rapea ja sisältä pehmoinen. Teen uudestaankin. ;-)
Mangonicecream valmistuu kädenkäänteessä ja peittoaa perinteisen jäätelön mennen tullen!
Kaikki reseptit ovat vegaanisia, munattomia ja maidottomia.
 Mangonicecream
(2 annosta)

1 jäinen banaani viipaloituna
1 pss (300 g) mangopaloja pakastettuna
vettä tai mantelimaitoa
½ tl kanelia
ripaus kardemummaa
Koristelu
banaania, mysliä, raakasuklaata, mangoa tms.

Kaada tehosekoittimeen banaaniviipaleet ja mangokuutiot. Käytä jäämurskaustoimintoa, jos tehoseikoittimessa on sellainen. Lisää tarvittaessa nestettä. Kääntele välillä lusikalla. Anna tehosekoittimen käydä, kunnes seos on sileää ja kuohkeaa. Tähän voi mennä hetki, mutta se on kaiken vaivan arvoista! Lisää mausteet ja nestettä sen verran, että saat pehmismäisen koostumuksen.

Lusikoi kahteen kulhoon ja koristele mieleiselläsi tavalla. Tarjoile heti.
 Munaton marenki
(2-3 pellillistä)

2 dl kikherneiden säilykelientä
2 dl sokeria
Wiltonin punaista pastaväriä

Vaahdota kikherneliemi napakaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vaahdota, kunnes seos on jämäkkää. Voit kokeilla koostumuksen kääntämällä kulhon ylösalaisin: mikäli vaahto pysyy kulhossa, marenki on valmista.

Levitä pastaväriä 4-5 raidaksi pursotinpussin sisälle. Käytä apuna sivellintä tai tikkua. Lusikoi pussiin marenki ja pursota pellille leivinpaperin päälle pyörylöitä. Marenkeja riittää parille pellille. Voit pursottaa pyörylät lähelle toisiaan, sillä ne eivät kohoa. 

Paista 100 asteessa tunnin ajan, jätä marengit sen jälkeen uunin jälkilämpöön.

Vinkki! Useimmat punaiset väriaineet sisältävät eläinperäisiä ainesosia, mutta Wiltonin pastavärit ovat vegaanisia. Niitä myydään suurimmissa ruokakaupoissa.
Nopea soodaleipä

6 dl jauhoja
1 dl leseitä (esim. vehnä tai kaura)
½ tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 dl maustamatonta soijajukurttia
½ dl vettä
1 rkl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa nesteet. Tee kuivien aineiden keskelle kuoppa ja kaada nesteseos kuoppaan. Sekoita taikinaksi.

Vaivaa hetki jauhotetulla alustalla ja muotoile leiväksi. Aseta leivinpaperoidulle pellille ja tee pintaan ristikuvio. Paista 200 asteessa noin 30 min tai kunnes leipä kuulostaa ontolta pohjaan kopauttaessa.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Vegaaninen Runebergin kääretorttu

Heippa! Tänä viikonloppuna juhlittiin Runeberginpäivää, joten oli taas aika leipoa teemaan sopivia herkkuja. Ensimmäinen haaste oli loihtia vegaaninen versio, mutta päätin ottaa riskin ja kokeilla vielä jotain muutakin. Löysin Vegemessuilla käydessäni vihkosen, jossa oli munattomia reseptejä. Innostuin vegaanisesta kääretorttupohjasta niin paljon, että sitä oli heti päästävä kokeilemaan! Alkuperäinen ohje on Vegaaniliitto Oy:n ja Animalian vihkosesta, mutta muokkailin reseptiä hieman omaan tarkoitukseen sopivaksi. Niin syntyi vegaaninen Runebergin kääretorttu.
Perinteisesti runebergintorttuihin hyödynnetään kuivakaappien jämät, mutta tämänkin reseptin ainesosat löytyvät melkein jokaisen keittiöstä. Kääretortun taikina saa makunsa kardemummasta, manteliaromista ja piparkakkumausteesta. Täytteeksi laitetaan reilu kerros vadelmahilloa. Tämän reseptin myötä voidaan siis unohtaa muistot koulun kuivista leivospaloista.
Resepti on vegaaninen, maidoton ja munaton.
 Vegaaninen Runebergin kääretorttu
(n. 8 palaa)

Taikina
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
3/4 tl piparkakkumaustetta
1 3/4 dl sokeria
1 dl päärynä- tai omenasosetta
pari tippaa manteliaromia
1 dl vettä
3 rkl öljyä 
Lisäksi
sokeria
Täyte
1 prk (290 g) vadelmahilloa (Den Gamle Fabrik)
Koristelu
2 rkl sitruunamehua
1-1½ dl tomusokeria
(vettä)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon loput aineet. Voit halutessasi käyttää karvasmanteliaromia. Sekoita mahdollisimman vähän. Levitä koko pellin levyydelle leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 8-10 min, kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä.

Kumoa pohja välittömästi sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota leivinpaperi (paistettaessa käytetty) pohjasta.Levitä pinnalle reilusti vadelmahilloa ja kääri tortuksi. Pohja repeilee, mikäli se ehtii jäähtyä liikaa, joten ole nopea! Pienet repeämät katoavat kääretortun vetäytyessä.

Kääri torttu leivinpaperiin ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään asti. Koristele ennen tarjoilua sitraanamehu-tomusokerisekoituksella. Lisää tarvittaessa vettä, mikäli sokerikuorrutteesta tulee liian jämäkkää.