maanantai 22. huhtikuuta 2019

Sitruunadonitsit

Vietettiin viikonloppuna brunssia ystävien kesken, ja päätin leipoa viemisiksi sitruunan ja vaniljan makuisia minidonitseja. Omistan donitsivuoan, jota tulee käytettyä yllättävän usein. Suosittelen kyllä sellaisen hankintaa, sillä donitsien tekeminen onnistuu uunissa vähällä vaivalla ja erilaisia maku- ja kuorrutusvaihtoehtoja löytyy loputtomasti! ;-) Alkuperäinen resepti löytyy täältä.
Sitruunadonitsit
(12 pientä)

Taikina
1 3/4 dl kasvimaitoa
1 tl omenaviinietikkaa
1 3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3/4 dl rypsiöljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
Kuorrutus
1 sitruunan mehu
keltaista elintarvikeväriä
n. 3-5 dl tomusokeria
strösseleitä (tarkista vegaanisuus)

Sekoita kulhossa kasvimaito ja omenaviinietikka. Anna seistä hetken aikaa, jotta seos juoksettuu. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne taikinaan nopeasti sekoittaen, jotta taikina pysyy kuohkeana. Lisää tarvittaessa hieman kasvimaitoa, mikäli seos tuntuu liian paksulta. Koostumuksen tulisi olla jotain kakkutaikinan ja muffinitaikinan väliltä.

Öljyä 12-paikkainen minidonitsivuoka. Lusikoi taikina pursotinpussiin, leikkaa kulma auki ja pursota taikinaa vuokien syvennyksiin suunnilleen puoleenväliin. Paista 175 asteessa 15-18 min, tai kunnes taikina on saanut hieman väriä ja donitsit tuntuvat kiinteiltä. Anna jäähtyä vähintään viisi minuuttia ennen irroittamista vuoasta.

Sekoita kulhossa sitruunamehu, elintarvikeväri ja sopiva määrä tomusokeria. Koostumus on oikea, kun kuorrutus ei imeydy donitseihin, mutta on vielä helposti levitettävää. Koristele strösseleillä ja säilytä jääkaapissa.