torstai 15. elokuuta 2019

Mansikkatäytekakku

Heippa! Viime aikoina on sattunut ja tapahtunut niin paljon, ettei ole ollut oikein aikaa, eikä intoa leipomiseen. Nyt oli kuitenkin sellainen tilaisuus, jota varten oli pakko päästä leipomaan perinteinen mansikkatäytekakku! Tässä käytin Inna Somersalon Vegaanin keittokirja -kirjan kakkupohjareseptiä, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos etsitte täydellistä, mehevää ja helppoa reseptiä vegaaniseen kakkupohjaan. ;-)
Mansikkatäytekakku
(6-10 annosta)

Pohja
4 1/2 dl jauhoja
2 dl sokeria
3 tl leivinsokeria
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl kasvimaitoa
50 g maidotonta margariinia sulatettuna
Täyte & kuorrutus
250 g tuoreita mansikoita
1 prk (250 ml) Alpron vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
Koristelu
tuoreita mansikoita
(vegaanista valkosuklaata)

Sekoita kuivat aineet. Lisää kasvimaito ja margariinisula. Kaada jauhotettuun ja voideltuun kakkuvuokaan. Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 45 min. Irrota jäähtyneenä vuoasta.

Leikkaa kakkupohja kolmeen saman paksuiseen osaan mielellään seuraavana päivänä. Viipaloi mansikat. Vaahdota soijavispi, lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Levitä alimmalle kakkupohjalle kermaa ja puolet mansikoista. Nosta toinen levy päälle ja toista sama. Nosta kolmas pala päällimmäiseksi ja levitä loppu kerma kakun päälle ja reunoille.

Koristele kakku tuoreilla mansikoilla ja halutessasi sulatetulla vegaanisella valkosuklaalla.