sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäivän tarjottavat 2017

Heippa! Isänpäivän kunniaksi katettiin taas pöytä koreaksi ja annettiin aikaa iseille (toivottavasti) kaikkialla ympäri Suomen. Tänä vuonna järjestin perinteisen aamupalan ja lahjat pienellä budjetilla ja rajallisella aikataululla. Tässä olisi siis muutama nopea ja helppotekoinen resepti piristämään teidän aamujanne! Tai miksei vaikka iltoja.. ;-)
Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä pannacottaa, jonka alunperäinen resepti löytyi jälleen kerran Chocochili-blogista. Muuntelin reseptiä hieman sen mukaan, mitä sattui olemaan sesongissa ja kaappien kätköissä. Käytin VegeSet-hyytelöimisainetta lähinnä varmuuden vuoksi, mutta sen voi halutessaan jättää pois. Sesongin hedelmä, persimon, on nyt herkullisimmillaan ja maistuu ihanalta myös sellaisenaan. <3
Lämpimät leivät ovat yksi nostalgisista herkuista, jota äiti teki lapsuudessa, kun jäi yli vihanneksia tai juustoraastetta. Tällä kertaa käytin leipiin loput Violifen cheddarjuustosta ja ladoin väliin suolakurkkua. Yksinkertaista, nopeaa ja herkullista. Smoothieen valikoitui jouluisia makuja, kun jääkaapista löytyi luumusoseen loppu ja soijamaitoa. Lisäksi ripaus kanelia ja tummunut banaani tuomaan makeutta.
 Pannacotta & karamelisoitu persimon
(4 annosta)

Pannacotta
4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
2,5 rkl perunajauhoja
(1 tl VegeSet-hyytelöimisainetta)
2 rkl sokeria
0,5 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunan mehua
2 tl vaniljajauhetta tai -sokeria
Karamelisoitu persimon
1 kypsä persimon kuutioituna
2 tl ruokosokerisiirappia (tai tummaa siirappia)

Sekoita pinnoitetussa kattilassa kookosmaito, vesi, perunajauhot, (VegeSet) ja sokeri. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon sitruunan kuori, mehu ja vaniljasokeri. Annostele laseihin tai pieniin kulhoihin ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin ajan, mielellään yön yli.

Kuumenna kattilassa kuutioitu persimon ja ruokosokerisiirappi. Paahda muutaman minuutin ajan välillä sekoitellen, kunnes sokeri on sulanut ja persimon hieman pehmennyt. Annostele pannacottien päälle ja tarjoile joko lämpimänä tai jäähtyneenä.
  
Lämpimät leivät eli lämppärit

Ruis-siemenleipää, Fazer
maidotonta margariinia (esim. Keijun tummansininen)
tomaattiviipaleita
suolakurkkuviipaleita
maidotonta cheddarjuustoa, Violife

Voitele haluamasi määrä leipiä margariinilla. Asettele leivän alemman puoliskon päälle yksi tomaattiviipale ja neljä suolakurkkua. Höylää päälle juustoa ja nosta toinen leipäpuolisko kanneksi. Lämmitä mikrossa tehosta riippuen noin 20-40 sekunttia. Tarjoile lämpiminä.
 
Luumu-kanelismoothie
(2 annosta)

1 dl luumusosetta, Bonne
2 dl soijamaitoa
1 tummunut banaani
1 tl kanelia

Surauta tehosekoittimessa luumusose, soijamaito, kuorittu banaani ja kaneli. Kaada laseihin.

2 kommenttia:

  1. Mitä kookomaitoa käytit pannacottaan? Onko merkitystä sillä, onko täysirasvaista? Pienellä budjetillakin saa hyvää ja varmasti tärkeintä oli yhdessä jaettu aamiaishetki ja katettu pöytä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin Pirkan kookosmaitoa, joka toimii aina, mutta kokeilemalla löytyy varmasti se itselle mieleisin :-) Suosittelen kyllä käyttämään täysirasvaista, jotta koostumus on riittävän kermainen. Niinpä, tärkeintä on se, että ollaan yhdessä ja nautitaan!

      Poista