sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Vegaaninen banaani-kanelikakku

Moikka! Halusin jollain tapaa ottaa osaa Roosa nauha -kamppanjaan, mutten kuitenkaan tahtonut leipoa mitään yltiövaaleanpunaista. Niinpä koristelin Vegaanin keittiössä - parempaa arkiruokaa -kirjasta löytämäni reseptin ainakin jotenkin aiheeseen sopivasti. Jotenkin siinä vaan kävi niin, että mantelirouheesta väkertämäni koriste näyttää enemmän eräältä toiselta symbolilta kuin Roosa nauhalta.. Mutta hei, ajatushan se on tärkein - eikös? Ja ainakin muilta osin resepti oli onnistunut!
Sain Elina Innasen kirjan lahjaksi jo kesällä ja ihastuin sen resepteihin ihan totaalisesti. Jostain syystä en kuitenkaan ehtinyt aikaisemmin lähteä niitä toteuttamaan. Olen ennenkin tehnyt vegaanisia kakkuja korvaamalla kananmunan banaanilla, mutta tätä reseptiä halusin kokeilla syksyisen kanelin innoittamana. Alkuperäistä reseptiä muokkailin taas hieman mieleni mukaan, mutta aika pitkälti se on sama, kuin kirjassa: kostea ja kuohkea, mausteinen pohja, jossa maistuu banaani ja ripaus kanelia. ;-)
 Vegaaninen banaani-kanelikakku
(6-8 palaa)

Pohja
4 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2½ tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
ripaus suolaa
2 kypsää banaania
2,5 dl (1prk) Oatlyn vaniljakastiketta
3/4 dl rypsiöljyä
Kuorrute
100 g vegaanista tummaa suklaata
1 rkl maidotonta margariinia
Koristelu
mantelirouhetta

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (valitse koko sen mukaan, miten korkean kakusta haluat, käytin 20 cm:n vuokaa).

Sekoita kuivat aineet kulhossa. 
Muussaa banaanit ja sekoita murskan joukkoon vaniljakastike ja rypsiöljy. 
Sekoita kuivat aineet banaani-vanilja-öljyseokseen.
Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 35-45 min, tai kunnes taikinaa ei tartu kakun keskelle työnnettyyn tikkuun. Anna jäähtyä kunnolla.

Sulata suklaa ja margariini pinnoitetussa kattilassa miedolla lämmöllä. Levitä kuorrute kakun päälle ja koristele mantelirouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti