sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kinuskimuffinit

Heippa! En edes muista, milloin olisin viimeksi leiponut muffineita. Tai no, ainakaan sellaisia muffineita, joita olisin halunnut kuvata.. Olen tehnyt lukemattomia vegaanisia muffineita, mutta epäonnistunut joka kerta yhtä katkerasti. Kunnes päätin lainata ystävältä Satu Sainion Tuulispään leivontakirja - 60 Hyvän mielen leivonnaista -kirjan. Olen kokeillut jo paria reseptiä kirjasta ja pakko sanoa, että tässä on ehkä parhain vegaaninen leivontakirja ikinä! ;-)
Kinuskimuffinit ovat lähestulkoon samanlaisia kuin kirjassa, mutta muokkailin muutamaa juttua oman mielen mukaan. Näissä muffineissa on reilusti kinuskista kuorrutetta, vaniljainen pohja ja päällä ripaus värikkäitä nompparelleja, joita tilasin vähän aikaa sitten Vegekaupasta. Nompparelleissa on usein eläinperäisiä väriaineita, joten kannattaa tarkistaa ennen niiden käyttöä esimerkiksi Vegaanituotteet.net -sivun leivontalista.
 Kinuskimuffinit
(12 kpl)

2 1/2 dl kauramaitoa
1/2 dl öljyä
1 1/2 dl fariinisokeria
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
Kuorrute
2 rkl kauramaitoa
1 dl fariinisokeria
100 g maidotonta margariinia
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
6-7 dl tomusokeria
Koristelu
vegaanisia nompparelleja

Sekoita kauramaito, öljy, fariinisokeri, suola ja vaniljasokeri kulhossa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele tasaiseksi. Lusikoi muffinipellin syvennyksiin paperisiin muffinivuokiin. Paista 190 asteessa 22 min tai kunnes taikinaa ei tartu kokeilutikkuun. Anna jäähtyä.

Kiehauta kauramaito. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä n. 10 min ajan. Sekoita sähkövatkaimella margariini, vaniljasokeri, suola ja puolet tomusokerista. Jatka vaahdottamista hetken aikaa. Sekoita joukkoon loppu tomusokeri ja kauramaito-fariinisokeriseos. Lusikoi pursotinpussiin ja pursota muffineiden päälle tähtityllalla. Koristele halutessasi nompparelleilla.
 

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, lähtee testiin kun kummityttö tulee kylään. Tai ehkä jo aikaisemminkin, näyttävät ja kuulostavat ihanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :-) Toivottavasti maistuivat. <3

      Poista