sunnuntai 31. elokuuta 2014

Marjainen cashew-raakakakku

Raakaruoka leivonta taisi olla hitti jo pitkän aikaa sitten, mutta pitää pintansa edelleen. Lehdissä ja blogeissa vilisee erilaisia, toisiaan erikoisempia raakaleivonnaisia ja- ruokia, joita on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla. Vasta nyt päädyin leipomaan tätä kakkua, sillä meidän tehosekoitin on enemmänkin vahvuutta smoothie-onnistuu-mutta-siihen-se-jääkin. :-D Kokeilin tehdä pohjan ihan perinteisesti tehosekoittimella, mutta luovutin täytteen kohdalla ja siirryin suosiolla sauvasekoittimeen.. Onneksi sauvasekoitin osoittautuikin oikein käteväksi ja tehokkaaksi - joten leivon varmasti muita raakaleivonnaisia jatkossa sillä. Jos et siis omista tarpeeksi tehokasta tehosekoitinta, onnistuu raakaleivonnaisten pähkinöiden ja muiden aineiden ''soseuttaminen'' helposti sauvasekoittimella. :-)
Kakun alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta, mutta tein siihen taas tuttuun tapaan aika paljon sovelluksia. Ihan kaikkia aineita ei löytynyt kaapista, joten käytin niitä, joita oli. Sen lisäksi tein muutoksia sen perusteella, mikä tuntui kokeilemisen arvoiselta - ja lopputuloksesta tulikin ehdottomasti postaamisen arvoinen! :-D
Raakaruoasta sen verran, että kyseessä on ruoanvalmistusta ilman ruoka-aineiden kuumentamista yli 45 asteen. Tällöin ruoasta/leivonnaisesta tulee mahdollisimman ravintorikasta, eivätkä antioksidantit ja muut ravintoaineet tuhoudu korkeissa lämpötiloissa. Raakaleivonnaiset ovat laktoosittomia, vegaanisia ja gluteenittomia.
Marjainen cashew-raakakakku
(noin 10-12 palaa)

Pohja
2 dl cashewpähkinöitä
10 taatelia
½ dl raakakaakaojauhetta
½ dl neitsytkookosöljyä
Täyte
3 dl cashewpähkinöitä
1 dl agavesiirappia
1 1/4 dl neitsytkookosöljyä
1 dl mustikoita (kotimaisia, esim. pakaste)
1 ½ dl puolukoita (kotimaisia, esim. pakaste)
Koristelu
cashewpähkinöitä, kuivattuja marjoja

Laita pähkinät likoamaan veteen yön ajaksi.

Hienonna 2 dl pähkinöitä tehosekoittimessa (tai sauvasekoittimella). Lisää loput pohjan ainekset ja anna tehosekoittimen käydä hetken aikaa. Painele taikina leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle (17 cm:n pieni vuoka sopii parhaiten).

Hienonna 3 dl cashewpähkinöitä teho- tai sauvasekoittimella. Lisää agavesiirappi ja kookosöljy, anna laitteen käydä sen aikaa, että massan koostumus on tasaista. Lisää marjat ja pyöräytä tasaiseksi.

Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä muutaman tunnin ajan, tai yön yli, ennen tarjoilua. Koristele pähkinöillä ja kuivatuilla marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti