sunnuntai 16. elokuuta 2015

Soijalihapiirakat

Heippa! Kasvislihapiirakat ovat olleet to do -listallani jo ikuisuuden, mutta nyt sekin homma on hoidettu pois alta. En ole kovin innostunut kuumasta öljystä tai uppopaistamisesta.. Valurautapannu onkin tässä tarkoituksessa käytössä lähinnä vappuisin, koska munkinpaistoperinteitä on kunnioitettava. Kasvislihapiirakoita varten piti kuitenkin uhrautua, eikä se nyt niin kamalaa ollutkaan! Nämä piirakat herättivätkin sen verran suurta innostusta jo heti paistovaiheessa, että varmaan täytyy urhautua joskus toistekin. ;-) ''Nämä on paljon parempia kuin oikeat lihikset!''
Ohjeen soijalihapiirakoihin löysin täältä, mutta muuntelin sitä sen mukaan, mitä oli helposti saatavilla. Ohjeen soijajauhojakin löysin kaupasta, mutten viitsinyt ostaa yli puolen kilon säkkiä yhtä desiä varten.. Mutta hyvin tuo ohrajauhokin toimi, enkä usko sillä olleen mitään vaikutusta rakenteeseen tai makuun.
Soijalihapiirakoiden täytteenä ei siis olekaan lihaa, joten ehkä niitä ei edes lihapiirakoiksi voi kutsua, mutta menkööt. Ohje on sattumoisin myös vegaaninen, munaton ja maidoton.
Soijalihapiirakat
(8 kpl)

 Taikina
4 dl kädenlämpöistä vettä
 ½ tuorehiiva
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 dl ohrajauhoa
8-9 dl vehnäjauhoja
Täyte
kasvislientä
2 dl tummaa soijarouhetta
1 dl täysjyväriisiä/puuroriisiä
 3 kevätsipulia (tai 1 tavallinen)
1 valkosipulinkynsi tai valkosipulijauhetta
öljyä
1-2 rkl chilikastiketta
2 rkl ketsuppia
mustapippuria
suolaa
Lisäksi
öljyä 

Valmista ensin täyte. Keitä soijarouhe kypsäksi kasvisliemessä. 
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. 
Silppua sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää soijarouhe ja paista vielä hetki. Sekoita joukkoon riisi ja mausteet. Maista tarvittaessa, sillä riisi imee paljon mausteita.

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 
Lisää sokeri ja suola. Sekoita joukkoon ensin ohrajauhot ja puolet vehnäjauhoista.
Lisää sitten loput jauhot ja alusta kimmoisaksi.

Jaa taikina kahdeksaan osaan. Tee yksi piirakka kerrallaan, jotta ensimmäinen ehtii kohota riittävästi paistoon mennessä (n. 30 min). Pyöritä ensin yksi pala pyöreäksi ja kauli n. 1 cm:n paksuiseksi, ovaalinmuotoiseksi lätyksi. Taita lätyskän reunoja sisäänpäin. Levitä toiselle puolelle reilusti täytettä. Sivele reunaan hieman vettä ennen kiinnittämistä. Käännä toinen puoli täytteen päälle ja painele reunat tiiviisti yhteen haarukalla. Jatka samoin kaikkien palojen kohdalla.

Kuumenna öljy valurautakattilassa. Pudota öljyyn pieni pala taikinaa: jos pala nousee heti ylös ja ruskistuu hieman, öljy on riittävän kuumaa. Aseta öljyyn yksi piirakka kerrallaan. Paista, kunnes väri on kullanruskea. Käännä piiras ja paista toinen puoli. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Toista sama kaikkien piirakoiden kohdalla.

Tarjoile mielellään lämpiminä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti