sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syksyinen vegaanibrunssi

Heippa! Isä täytti tänään vuosia, joten järjestin sen kunniaksi pienen brunssin, lahjoja tietenkään unohtamatta. Tällä kertaa teemana oli vegaanisuuden lisäksi sesongin herkut - puolukka ja kesäkurpitsa. Metsät ovat pullollaan kirpeitä puolukoita, joista voi leipoa raikkaita herkkuja. Kesäkurpitsaa saa puolestaan edulliseen hintaan kaupoista, mikäli ei ole sattunut niitä itse kasvattamaan. Omalta kasvimaalta tuli tänä vuonna niin runsas kesäkurpitsasato, että on täytynyt keksiä erilaisia leivonnaisia ja ruokia niiden käyttämiseen. Siltikin osa on viety kavereille ja tuttaville. :-) Kaikki reseptit ovat vegaanisia, munattomia ja maidottomia.
 Puolukka-kinuskitäytekakku
(8-10 palaa)

Pohja
2 rkl psylliumia + 1 dl vettä
 2 dl sokeria
2 dl soijajukurttia
1 tl vaniljasokeria
2 dl jauhoja
Täyte
2 rkl psylliumia + 1 dl puolukkamehua
2 dl (1 prk) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Planti)
2 rkl sokeria
2 dl puolukoita soseutettuna
Kostutus
puolukkamehua
Kinuski
2 dl kauravispikermaa (Planti)
2 dl fariinisokeria
Kuorrutus
1 prk (2,5 dl) soijavispikermaa (Alpro)
2 rkl tomusokeria
Koristelu
puolukoita

Liota psyllium veteen ja anna turvota hetken aikaa. Vaahdota psyllium ja sokeri kuohkeaksi. Lisää soijajukurtti, vaniljasokeri ja jauhot. Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (18 cm). Paista 175 asteessa noin tunti.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

Liota psyllium mehuun ja anna turvota. Vaahdota vaniljakastike kuohkeaksi. Sekoita vaahtoon soseutetut puolukat, psyllium ja sokeri. 

Vuoraa irtopohjavuoan reuna leivinpaperilla ja aseta alimman kakkulevyn ympärille. Kostuta kevyesti ja levitä pinnalle puolet täytteestä. Nosta toinen levy päälle, kostuta ja levitä päälle loput täytteestä. Nosta ylin levy kanneksi ja kostuta. Anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan, mielellään yön yli.

Laita kattilaan kauravispikerma ja fariinisokeri. Plantin kauravispi on aluksi kiinteää, mutta sulaa nestemäiseksi. Anna kinuskin poreilla noin 15 minuuttia, kunnes koostumus on riittävän kiinteää. Irrota vuoan reunut ja leivinpaperi kakun ympäriltä. Lusikoi kinuski pinnalle ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Vaahdota soijavispikerma kuohkeaksi. Lisää sekaan tomusokeri ja jatka vaahdottamista hetken aikaa. Levitä kermaa reilu kerros kakun reunoille. Pursota loput kakun pinnalle tähtityllalla. Koristele puolukoilla.
 Puolukka-kookossmoothie
(2 pientä tai 1 iso)

 Smoothie
2 dl puolukoita
2 dl Alpron kookosjukurttia
1 rkl sokeria tai muuta makeuttajaa
Koristelu
puolukoita
kuivattuja kookoslastuja

Mittaa puolukat, jukurtti ja makeutus tehosekoittimeen. Blendaa tasaiseksi. Kaada laseihin ja koristele.
 Kesäkurpitsasämpylät
(9 kpl)

Taikina
 1 kesäkurpitsa
1/4 pkt hiivaa
3 dl soijamaitoa tai vettä
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1 dl auringonkukansiemeniä
n. 4 dl jauhoja
 
 Raasta kesäkurpitsa. Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää öljy, suola, kesäkurpitsaraaste ja auringonkukansiemenet. Sekoita taikinaan jauhot desi kerrallaan. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Alusta kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla vähintään tunnin ajan.
Jaa taikina hyvin jauhotetulla pöydällä 9 samaan kokoiseen palaan. Muotoile pyöreiksi sämpylöiksi ja asettele leivinpaperoidulle pellille. Kohota liinan alla 10-15 min.
Ripottele pinnalle auringonkukan siemeniä ja paista 225 asteessa n. 30 min. Tarjoile avocadotahnan ja tuoreiden vihannesten kanssa.
 Avocadotahna

2 pientä avocadoa 
2 rkl sitruunamehua
½-1 tl suolaa
½-1 tl mustapippuria

Halkaise avocadot terävällä veitsellä. Napauta veitsen terä kiveen ja nosta pois. Kaavi hedelmäliha lusikalla tehosekoittimeen. Blendaa tasaiseksi sitruunamehun ja mausteiden kanssa. Lisää mausteita tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti