sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pienet vegaaniset raparperipiirakat

Heippa! Jatkossa vegaaniset reseptit tulevat yleistymään huomattavasti, sen verran osaan jo tässä vaiheessa ennustaa. Luultavasti mukaan mahtuu myös ihan perinteisiäkin leivoksia, joten ainakaan siitä ei kannata olla huolissaan. :-) Toisaalta olisi myös kiva saada teidätkin innostumaan näistä helpoista ja vähintään yhtä maukkaista vegaaniresepteistä!
Nämä pienet raparperipiirakat leivoin, kun huomasin raparperipensaan räjähtäneen taas täysiin mittoihinsa. Meiltä ei ainakaan raparperit pääse loppumaan, siitä pitää huolen tuo ihmeen tuottoisa kasvi. Nyt onkin siis taas aika leipoa piirakoita ja keitellä kiisseleitä!
Reseptin löysin joskus jostain mainoslehtisestä pari vuotta sitten, sillä eihän hyviä raparperireseptejä vaan voi olla liikaa. Tämä onkin yksi suosikkiresepteistäni, koska siinä on lähestulkoon ainoa piirakkapohja, jonka saa aina onnistumaan. Helposti muotoiltava taikina, joka kauliutuu siististi vuokaan ja paistuu täydellisen rapeaksi uunissa. Täytteessä maistuu raparperin lisäksi vanilja ja manteli.
Voit valmistaa piirakat myös yhteen isompaan vuokaan. Täytteen hyydyttävää munankorvikejauhetta saa hyvin varustelluista ruokakaupoista muutamalla eurolla.
 Pienet vegaaniset raparperipiirakat
(5-6 pientä tai yksi iso)

Pohja
2 dl kaurajauhoja (tai 2½ dl vehnäjauhoja)
½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
ripaus suolaa
75 g maidotonta margariinia
½ dl kylmää vettä
Täyte
250 g (1 prk) Oatlyn vaniljakastiketta
2,5 dl Alpron mantelin makuista soijajukurttia
2 rkl munankorvikejauhetta (Orgran no egg)
1 tl vaniljasokeria tai 1-2 tippaa vanilja-aromia
Pinnalle
3-4 raparperin vartta
2 rkl sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon kuutioitu margariini. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä ohut levy. Jaa tasan pieniin silikonisiin vuokiin tai yhteen isompaan vuokaan. Painele vuoan muotoon ja siisti reunat.

Sekoita täytteen aineet ja lusikoi vuokiin.

Pilko raparperit noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele piirakoiden pinnalle raparperit ja sokeri.

Paista pieniä piiraita 200 asteessa 30 min ja isoa 40 min. Jäähdytä ja irrota vuoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti