sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Vegaaninen Runebergin kääretorttu

Heippa! Tänä viikonloppuna juhlittiin Runeberginpäivää, joten oli taas aika leipoa teemaan sopivia herkkuja. Ensimmäinen haaste oli loihtia vegaaninen versio, mutta päätin ottaa riskin ja kokeilla vielä jotain muutakin. Löysin Vegemessuilla käydessäni vihkosen, jossa oli munattomia reseptejä. Innostuin vegaanisesta kääretorttupohjasta niin paljon, että sitä oli heti päästävä kokeilemaan! Alkuperäinen ohje on Vegaaniliitto Oy:n ja Animalian vihkosesta, mutta muokkailin reseptiä hieman omaan tarkoitukseen sopivaksi. Niin syntyi vegaaninen Runebergin kääretorttu.
Perinteisesti runebergintorttuihin hyödynnetään kuivakaappien jämät, mutta tämänkin reseptin ainesosat löytyvät melkein jokaisen keittiöstä. Kääretortun taikina saa makunsa kardemummasta, manteliaromista ja piparkakkumausteesta. Täytteeksi laitetaan reilu kerros vadelmahilloa. Tämän reseptin myötä voidaan siis unohtaa muistot koulun kuivista leivospaloista.
Resepti on vegaaninen, maidoton ja munaton.
 Vegaaninen Runebergin kääretorttu
(n. 8 palaa)

Taikina
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
3/4 tl piparkakkumaustetta
1 3/4 dl sokeria
1 dl päärynä- tai omenasosetta
pari tippaa manteliaromia
1 dl vettä
3 rkl öljyä 
Lisäksi
sokeria
Täyte
1 prk (290 g) vadelmahilloa (Den Gamle Fabrik)
Koristelu
2 rkl sitruunamehua
1-1½ dl tomusokeria
(vettä)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon loput aineet. Voit halutessasi käyttää karvasmanteliaromia. Sekoita mahdollisimman vähän. Levitä koko pellin levyydelle leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 8-10 min, kunnes reunat ovat saaneet hieman väriä.

Kumoa pohja välittömästi sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota leivinpaperi (paistettaessa käytetty) pohjasta.Levitä pinnalle reilusti vadelmahilloa ja kääri tortuksi. Pohja repeilee, mikäli se ehtii jäähtyä liikaa, joten ole nopea! Pienet repeämät katoavat kääretortun vetäytyessä.

Kääri torttu leivinpaperiin ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään asti. Koristele ennen tarjoilua sitraanamehu-tomusokerisekoituksella. Lisää tarvittaessa vettä, mikäli sokerikuorrutteesta tulee liian jämäkkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti